En lupaa mitään

Mutta suunnitelmissa on vuodelle 2012:

1. Saada polvi juostavaan kuntoon. Hoitaa lantion asento muutenkin sellaiseksi, ettei ongelmia tulisi jatkossakaan sillä saralla.

2. Leireillä maajoukkueen mukana ainakin Vierumäellä, Unkarissa, Sveitsissä ja Joensuussa. Lisäksi omaa kivaa Portugalissa pommien yms. merkeissä. Ei kuitenkaan rantabaareja tai rommia.

3. Hilata itseni EMmiin ja äMMiin. Änkeä lähemmäs kansainvälistä kärkeä. Nostaa suoritustasoa erityisesti keskarilla, sillä viime kaudella pää ei ollut päämatkalla mukana.

4. Opetella kokkaamaan uusia ruokia. Kutsua joku joskus kylään niitä maistelemaan. Puhua joskus jollekin jotakin.

Tällä hetkellä toivon kovasti, että ulkona sateleva lumi jäisi lopullisesti maahan ja varsinkin laduille.

Kis kis lumi, tule tule jumi.