4 päivää

Neljä päivää! Lauantaina 14.7. juoksen MM-sprintin Sveitsissä, Lausannessa. Kauden tärkeimmät kilpailut ovat näin siirtyneet takaraivosta aivomyllerrysten kautta nenän eteen. Omat starttini ovat siis lauantain lisäksi sunnuntaina pitkurin karsinnassa ja torstaina finaalissa (viestijoukkue päätetään viikon aikana). Koko MM-viikon ohjelma löytyy täältä. Julkinen tavoitteeni on top10-sijoitus, mikä ainakin juhannuksena juostun MC-osakilpailun perusteella on varsin realistinen.

Kovimmat viimeistelyt olen tehnyt Sveitsin maailmancup- ja katsastusreissun jälkeen 1.7. Lahdessa, 4.7. Vuohijärvellä ja 7.7. Hervannassa. Varsinkin Hervannan sprinttirykäisypäivä muiden säksättelijöiden kanssa oli oikein antoisa. Maksimaalisen kovuuden hakemisen välissä olenkin keskittynyt maksimaaliseen lötkistelyyn. Kesäpäivät mökillä kuluvat huomattavasti stressittömämmin kuin täällä kaupungissa, ja esimerkiksi lukeminen järven rannalla on ihan härligt. Tässä välissä suosittelenkin Johanna Sinisalon kirjoja, joista viimeisimpinä lukemani Enkelten verta ja Linnunaivot pistivät ajattelemaan. Myös Ennen päivänlaskua ei voi oli pitkään yksi suosikeistani. Onpa tässä vielä yksi jos toinenkin kirja kesken, joten voin tarttua vuorotellen aina sen hetkistä mielentilaa vastaavaan teokseen. Se on kesää se. Niinkuin on yleisurheilukin, tosin lähinnä penkiltä.

Antin korkeustulos mun kannustamana.

Aivan, siis neljä päivää. Mitä tässä vielä ehtiikään? Huomenna keskiviikkona hoidamme lehdistön ennakkoinfon Hämeenkylän kartanossa Vantaalla ennen lentoa Geneveen. Torstaina aamupäivällä on viimeinen mahdollisuus vierailla sprintin karsinnan alueella, ja sen aion hyödyntää käppäilemällä ja ihmettelemällä. Karsinta nimittäin järjestetään yliopistoalueella, jossa ilmakuvien/muiden tietojen perusteella on sen seitsemän kerrosta. Toki karttaan on mahdollista kuvata selkeästi vain kaksi kerrosta päällekkäin. Finaalialueella kulkeminen on täysin kielletty, joten sen suhteen ollaan kuukleöörttien ja riittivjuuien varassa. Torstaina iltapäivällä vielä hierontaa ja rentoa, perjantaina mallisuunnistukset ja muut viilailut, niin eiköhän tyttö oo valmis.

Onpa tämä kivaa. Hehkutetaan nyt sitten kunnolla kun kerran ruvettiin, kuinka kivaa mulla onkaan! Tänään pääsen minigolffaan kavereiden kanssa ja illalla isä ja äiti vie syömään Coussiccaan. Nyt lähden vetämään huisinkivat 30sekan vedot, niin eiköhän posket jo repeä tästä hymystä. 🙂