Eilen juostiin Jämsässä mielenkiintoinen kisa. Pääsin jo viime vuonna testaamaan konseptia Nortin osakilpailussa Göteborgissa selviydyttyäni karsinnasta mukaan neljännesvälieriin, mutta siellä ei paljoa ollut sanomista sijoituksista jatkopaikoille. Tuolloin siis juostiin kuuden hengen eriä: quarterit, semit ja finaalit. Tänä vuonna myös Nortilla juostaan 8hengen erät, samalla tavoin kuin eilen Jämsän Elonen-sprintissä.
Karsinta
Aamupäivän karsinta juostiin metsäsprinttinä (reittihärveli). Mielestäni radalla joutui muutamaan otteeseen etenemään liian huonokulkuisessa maastossa tai liian tarkasti suunnistaen ottaen huomioon sprintin nykyisen olemuksen. Lisäksi ainakin yhdellä välillä (2-3) taisi hävitä ottaessaan polkukierron versus metsäoiko. Joka tapauksessa sain vedellä karsinnan rennonreippaasti ja lähestyä rasteja varmasti välttäen jatkosta tiputtavat pummit. Tällä taktiikalla olin 6., +1.15min Minnalle. Tämä tulee muuttumaan parin viikon päästä Nortilla, sillä siellä pitää jo karsinta vetää melkoista haipakkaa, jos mielii seuraaville kierroksille.
Välierä
Muutaman tunnin kärvistelyn jälkeen aloittaessani verryttelyn juoksu tuntui nihkeältä, mutta sain kuitenkin kropan käyntiin ja jännityksen päälle. Usein ennen lähtöä tulee vilkaistua sykelukemaa kelloa käynnistäessä, ja nyt taisi tulla ennätys. 20sek ennen starttia pamppaili ruudussa numerot 147. Vertailuna MM-sprintissä lukema oli 132 ja aamupäivän karsinnassa noin 100.
Välierän alku, sininen reittiviiva minä ja punainen Merja.
Itsepäisenä tyttönä päätin testata taktiikkaa ”suunnista itse, älä välitä muista”. Tällä olen mennyt aina viestialoituksetkin, vaikka vinkkejä muiden hyödyntämisestä on ympäriltä kuulunutkin. Heti koolta siis eri suuntaan kuin kukaan muu. Reitinvalinnoilla ei ollut eroa, ja kiilasin letkan puoleen väliin. Kakkoselle puolet porukasta kiersi talon vasemmalta, itse tulin oikealta. Tämä vaikutti mielikuvaani kolmoselle lähdöstä, sillä ajatukseni oli juosta suoraan takaisin tielle, jonka suunnasta olin tullut ja kääntyä sitä vasemmalle. Näin vältin kokonaan riskin tonttialueen reunan pohtimisesta. Totta puhuen en edes vilkaissut sen suuntaan, enkä rekisteröinyt mitään tontin sisältä (mm. pensasaitaa tai puita, jotka esim. Muukkosen blogin kuvassa näkyvät).
5-6 välille tein jälleen omaa työtä ja valitsin mielestäni parhaimman reitin. Jouduin kuitenkin taipumaan yhden sijan letkaan takaisin tunkeutuessani. Tähän vaikutti kartassa ollut epämääräisyys Merjan valinnalla (punainen) välin puolessa välissä: vaaleankeltainen, jota pitkin tytöt hienosti niistivät tonttien kulmat, jatkuikin pidemmälle, suunnilleen pitkän rakennuksen tasolle, eikä aitaakaan ollut paikalla. Ilmeisesti alueella oli jonkinlainen rakennustyömaa käynnissä, joten ehkä muutokset olivat liian uusia ehtiäkseen kartalle?
Välierän loppupuolisko, edelleen minä sininen ja Merja punainen.
7-8 välillä sain yleisövihjeen ”Sun pitää juosta kovempaa!” ja päätin toteuttaa sen. Käytin joltisesti paukkuja 8-9 välillä ohittaen kaksi tyttöä edestäni. 9-10 välillä vastassa oli vaihtoehtona kierreportaat, joiden merkinnästä karttaan oli ollut kuva kisasivuilla etukäteen. Olin päättänyt välttää jyrkkien portaiden käyttöä, jos vain mahdollista, joten valinta oli helppo. Tällä välillä tosin kierreportaita käyttäen pääsi samaan aikaan kuin oikealta kiertäen.
10-11 välin toteutin jälleen yksin ja tällä kertaa se jopa kannatti, vasen oli 2sek nopeampi kuin muiden oikea. Välistä 12-13 tuli iso opin paikka. Leimasin rastilla 12 kolmantena, ja uskon, että paikan pitäminen siinä kohtaa letkaa olisi ollut suhteellisen helppoa juoksemalla samaa reittiä muiden kanssa. Ainakin helpompaa kuin yksin oman valinnan kiskomisen jälkeen todeta leimaavansa toiseksi viimeisellä neljäntenä ja runnoa siitä sitten väkisin kolmantena juosseen Heinin ohitse. Ja jottei liian helpoksi mennyt, tarttui emittini vikan rastin hahloon kiinni, irtosi kädestäni ja jouduin palaamaan metrin hakemaan sen takaisin mukaan. Tottakai loppusuorakin siis täytyi iskeä täysillä, koska edellisen erän aikavertailuaikoja emme tienneet. Lopulta aikani oli 8.52min, täsmälleen sama kuin ykköserässä voittoon juosseella Minnalla.
Finaali
Olin siis erittäin hapoilla välierän jälkeen, ja siitä tunnin päästä odottavan finaalin juokseminen tuntui älyttömän utopistisen järjettömältä ajatukselta. Tämän väliajan käytin suurilta osin hölkkäilyyn ja käveleskelemiseen, jotta en jämähtäisi. Startissa ei jännittänyt yhtä paljoa kuin välierässä, eikä sillä hetkellä soitetut balladit juuri piristäneet. Yritin tsempata itseäni lahnaolosta huolimatta.
Finaalin rata omalla reittipiirroksellani.
Tällä kertaa en ollut enää niin itsepäisellä tuulella, joten lähdin porukan mukana koolta. Aivoni eivät olleet tässä lähdössä heti aivan yhtä terävinä kuin välierässä, ja varoinkin astumasta heti koon jälkeen tulleelle keltaiselle alueelle hylkäyksen pelossa. Minna lähti todella kovaa ja sain kartan oikein päin vasta nurmikon ylityksessä puolessa välissä ykköstä. Niin vähän olen letkajuoksuja juossut, että taktiikka seurata muita lipsahti jo kolmosella. Muut kiersivät talon oikealta, minä yksin vasemmalta. Aikaeroa ei tullut, mutta helpommalla olisin letkassa päässyt. Vielä seuraavallekin tein omaa settiäni kaartaen neloselle aivan turhaan oikealta, kun muut juoksivat välin suoraan kuten pitikin. Rastilla 4 leimasin viimeisenä koko porukasta.
Neloselta oikeastaan rastille 12 asti yritin ensin ohitella pari ja sitten juosta vielä edellä meneviä selkiä kiinni. Tosin kartta-käsi-silmä refleksini ei täysin tähän taipunut, vaan väkisin toi karttaa nenän eteen luettavakseni, joten tiesin koko ajan mille rastille ollaan menossa ja mitä kautta. 12-13 välillä otin paremman reitin kuin Karo ja onnistuin näin ohituksessa, mutta viimeiselle rastille Karon oikea kierto oli aavistuksen nopeampi ja lopulta kova loppukirikään ei riittänyt korjaamaan sijaa pykälällä neljänneksi. Käteen siis sija 5., +19sek Minnalle ja pussillinen pullaa.
Ratamestari saa minulta kiitokset, sillä mielestäni radat olivat erittäin hyvät, koska ratkaisuja oli mahdollista tehdä suunnistamalla.
Huomioita
En osaa leimata emitillä nopeasti. Identti on mukavampi siinä mielessä, että leimaus tapahtuu samalla tavalla riippumatta rastille tulon suunnasta.
Joidenkin mielestä naiset osaavat sprintata paremmin, kun välttävät hylkäykset kenties useammin kuin miehet. Tällä kertaa meitä juoksutettiin jopa samasta paikasta, eikä ongelmia naisille tullut. Epäilen kuitenkin vahvasti, että jos naisille pistettäisiin alle jalat, jotka kulkevat miesten vauhtia (esim. eilisessä sprintissä noin 30sek/km kovempaa), tulisi naisten sarjassa hylkäyksiä suunnilleen yhtä paljon. Siinä vauhdissa kartan ja maaston vertailu ei vain onnistu joka hetkellä.
Letkassa saman vauhdin ylläpitäminen tuntuu helpommalta kuin yksin juostessa.
Mahdollinen hylkäyspaikka.
Ylläolevassa kuvassa näkyy hylkäykseen johtava oikaisu ”talon läpi”. Todellisuudessa tuolta siis pääsi juoksemaan, jos vahingossa juoksi pohjoisesta tullessaan suoraan ensimmäiseen sisäänkäyntiin. Tästä paikasta juostiin ohi finaalissa 12-13 ja 14-15 väleillä.
Loppuun vielä yksi ajatus ilmoille. Suomessa hylkäyksiä aiheuttavat lähes aina tonttimaan merkinnät ja tulkinnat. Euroopan vanhoissa kaupungeissa ongelmaa ei ole, koska kadut ovat erillään taloista ja tonteista seinillä ja muureilla. Olisiko mahdollista juosta Suomessakin sprinttiä ainoastaan kovalla pinnoitteella? Jos jokainen nurmikaistale miellettäisiin kielletyksi, olisi eilisessä finaalissa voitu juosta välit neloselta maaliin aivan normaalisti. Jos tällainen on mahdollista niinkin pienessä keskustassa kuin Jämsällä, voisi se hyvällä ratasuunnittelulla onnistua muuallakin. Olkoonpa tämä uusi ja eriytetty laji virallinen kaupunkisprintti, jota juostaisiin vain keskusta-alueilla kovilla alustoilla. Toki tuo vaatisi aika paljon järjestäjiltä mm. liikennejärjestelyjen osalta.
Venla Harju 