Puh puh

Tänään luin Aamulehdestä tulleeni valituksi Tampereen parhaiden urheilijoiden listalla neljänneksi. Todella hienoa! Kiitos siis suunnistusta arvostaville toimittajille äänistä. 🙂 Mäksähän saavutti Varsinais-Suomen vastaavalla listalla sijan kuusi.

Viikon päästä lähtee lento kauas, todella kauas. Puhkun intoa (puh puh). Kasasin jo pakattavat kengätkin valmiiksi. Matkaoppaita on lainattu ja karttoja netistä tutkittu.

Inovit

Nämä tulevat mukaan (alhaalta ylös): chillailuun, kovapohjaiseen sprinttiin, puistosprinttiin, dyynimaastoihin, muihin metsiin, sateiden varalle.

Vielä pitää puhkua läpi yksi tentti tänään illalla, sitten olen opiskellut oman osuuteni tältä vuodelta. Keväällä en aio kovin montaa pistettä haalia. Ennen joulua (ja siis ennen MATKAA) on muutenkin kivasti puhistavaa: kuusenmyyntiä, Bondia ja kauneimpia joululauluja. Lisäksi kokonaisvaltaista innostustani nosti onnistunut ratatreeni tiistailta, sillä pyramidivetojen (200-800 metrisiä) yhteisaika parani roimasti kahdesta edellisestä vastaavasta treenistä.

Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti!

t. Iloinen Venla

Voimaa

Kuten äsköisen artikkelini virheanalyyseistäkin jo saattoi päätellä, on fyysisen harjoitteluni painopiste ollut koko alkaneen kauden voiman hankinnassa. Vietin jo ylimenokautta suureksi osin kuntosalilla ja yritin herätellä lihaksia toimimaan. Käytyä tuli niin Albatrossilla, Sammon lukion kuntosalilla kuin TTY:n Tamppi-areenallakin. Varsinaisia uuden kauden harjoitteluviikkoja on takana nyt kolme, ja niistä viimeisin kokonainen näytti tältä:

Ma: Kevyt vesijuoksu (palauttava)

Ti, aamu: Portaissa juoksuja ja loikkia sekä punttiksella omia perusvoimia ja nopeampia hyppyjä päälle. (kehittävä)

ilta: Lamppulenkki poluilla, kevyt. (palauttava)

Ke, aamu: pieni jumppa, ilta: PK2-lenkki pururadalla pitäen syke aerobisella kynnyksellä/vähän ylikin välillä. (ylläpitävä)

To, aamu: Voimaharjoitus salilla, loppuun hyppyjä tangon kanssa. (kehittävä)

ilta: palauttava hieronta 75min

Pe: Seuran kuntopiiri. (ylläpitävä)

La, aamu: Pyynikin TJ ankynnyksellä, 33.49min. (kehittävä)

ilta: parisprinttiviesti Tahmelassa. (taitoa ylläpitävä)

Su: ekstrapitkä suunnistus pullautus- sun muilla kartoilla 2.42h.

Tällä viikolla olen siirtynyt seuraavalle tasolle: viemään voimia salilta mäkijuoksuun porrasharjoitusten kautta. Jouluun asti viikkoihin kuuluu siis yhden salivoiman lisäksi treeni Pyynikin portaissa. Kovavauhtisemmat juoksut siirtyvät lumea pakoon halliin.

Sitten kuvia:

Muskelimasa.

Salilla syksyn aikana hankittuja valtavia ylävartalon lihaksia korostaa nonamen takki, jolla muuten tarkenee ulkona jopa nyt! Fitnessposeeraukseni tuo esille myös pygmijalkojen hurjat lihasmuodostumat. Huomaa Pirkkahallin uudistunut (= uuden värinen) juoksupinta.

Toiminnallinen näyte jalkojen uusista voimista: korkein hyppy mitä sain aikaiseksi (kameran mukaan).

Puuhia

Ensi kesän Isojen Kisojen takia päätin käväistä Vuokatissa asti pikavisiitillä Rastitreffien yhteydessä muutama viikko sitten. Pelkkään juhlagaalaan en olisi lähtenyt 7 tunnin junamatkojen takia, mutta maajoukkueen treenipankin ansiosta ajattelin pääseväni tekemään viikonlopun aikana pari laadukasta suunnistustreeniä. Lauantaina lähdin puskemaan kovavauhtisia suunnistusvetoja, mutta jouduinkin tyytymään lumisuunnistusräpellyksiin, kun Vaaran rinne oli puoleen sääreen hangessa. Viimeinen veto piti korvata mäkivedolla huipulle, jotta sai juoksusta irti vähän enemmän. Sunnuntain alamäkisuunnistukset onnistuivat hieman paremmin suunnitelmiin sopien, koska vauhti pysyi lumesta huolimatta hyvänä. Reissun kohokohta oli kuitenkin Antin valinta VUODEN VALMENTAJAKSI (SSL:n uutinen). Onnitellut olen jo.

Sain myös itse valinnan, pääsin nimittäin kaudelle 2013 maajoukkueen Vuokatti-ryhmään. Jee.

Lupasin kausianalyysia. Tässä slaisseja My-O:sta:

Missä ja mitä virheitä olen kauden kisoissa tehnyt.

Lista mitä/miksi ja virheisiin kuluneet ajat. Lähes tunti tullut harhailtua!

Tarkempaa selostusta fyysisestä väsymyksestä johtuneista virheistä. Löytyykö yhteistä tekijää?

Ja löytyyhän sieltä. Aina taidollisesta analyysistä poikivat kehityskohteet eivät ole taidollisia, vaan virheitä/epäsujuvuutta suoritukseen voivat tuoda fyysisemmätkin tekijät. Mulla tuolta (ja toki jo omista säännöllisistä tuntemuksista kauden ja aiempienkin kausien mittaan) nousee vahvasti esille nousut. Ongelmana ei ole pelkästään se, että ei jaksaisi puristaa täysillä mäkeä ylös, vaan väsymys ajaa huonoihin valintoihin liian usein. Jollakulla muulla ”ei-taidollisia” virheitä voi tulla esimerkiksi vaikeakulkuisessa maastossa, missä ei pystykään lukemaan karttaa samalla tavoin juostessa kuin kankaalla.

Lammikko toimii edelleen mun ”tukihenkilönä” suunnistustaidon ja -vauhdin eteenpäin viemisessä. Tulemme käymään läpi tilannetta ja tulevia kehityskohteita, osaltaan noiden My-O-analyysien perusteella, osittain mihin keskustelu viekään. Joka tapauksessa tarvitsen viimeistään Espanjan leirikeskukseen omia taidollisia painopisteitä, joihin keskittyä, jotta suunnistuksesta siellä samantyyppisissä maastoissa uudelleen ja uudelleen ei tule puuduttavaa. Musta ei nimittäin norjalaismies-tyyppistä >250 h/vuosi rutiinisuunnistajaa tule. Mieluummin se 100-150h ajatuksen kanssa.

Vietin syksyllä erään viikonlopun myös Lohjalla Kisakallion Kultainen kompassi -suunnistusvalmennusleirillä innostamassa nuoria suunnistajia ja siinä sivussa innostumassa vähän itsekin (linkki Kisakallion sivuille, tai vaihtoehtoisesti voit painaa sivuni laidassa olevaa logoa). Harvan urheiluopiston takapihalta alkaa vastaava korpimaasto! Sinne menen toistekin.