Pläjäys kohokohtia

Mun mielipide on, että yksi parhaista asioista tässä suunnistukseen panostamisessa on uusien paikkojen näkeminen ympäri maailmaa. Olin todella iloinen kun varmistui, että pääsen kilpailemaan/harjoittelemaan/tutustumaan Uuteen-Seelantiin lähes kuukaudeksi, ja olen edelleen matkahöyryissä. Aika oli juuri ja juuri sopiva pohjoissaaren kiertämiseen, mutta eteläsaaren kokeminen jäi vielä seuraavaan kertaan (2015 tammikuussa on muuten maailman cupit Tasmaniassa, ehkä silloin sitten!?). Hurjan kivaahan mulla (meillä) oli, eikä sitä kaikkea pysty näin tekstin tai kuvienkaan kautta välittämään. Yritän tähän kuitenkin koota parhaita hetkiä ja muistoja matkalta.

Suurimman osan ajasta häikäisi. Suomessa en ole aurinkoa vielä nähnyt.

Suurimman osan ajasta häikäisi. Suomessa en ole aurinkoa vielä nähnyt.

Urheilulliset kohokohdat:

1. Mahtava kulku ensimmäistä kertaa suunnilleen puoleen vuoteen suunnistusvedoissa 2.tammikuuta. 2. Jännityksen hallinta WC1:ssä ja rauhallisuuden tunne kisan alussa -> paras keskimatkan kansainvälinen sijoitus (myönnettäköön, että noin 2-5 nimeä olisi kilpailuun osallistuessaan saattanut olla tuloslistalla edelläni). 3. Kahden naisen ohitus loppukirissä ja lähtösijan paraneminen 5:llä WC3:n takaa-ajossa, vaikka olin prologin jälkeen ollut itkupoikkiheikkona. 4. Sprint The Bay kokonaisuudessaan: mahtavan erilaisia maastoja ja hyvät radat. 5. Taupossa vietetyn viimeisen viikon kunnon pitkät lenkit mäkineen.

Sprint The Bay: osa 2 vesipuistoalueella. Jalat kastuivat reisiä myöden.

Sprint The Bay: osa 2 vesipuistoalueella. Jalat kastuivat reisiä myöden. Kuva ja tuloksia osoitteessa: www.sprintthebay.org

Maisemalliset kohokohdat:

Rantapallukat

O'neill Bay

O’neill Bay

Te Mata Peak, Hawke’s Bay.

Tongariro summit 1967m.

Lunta, järvi ja savua tulivuoren sisältä.

Lunta, järvi ja savua tulivuoren sisältä (Tongariro Alpine Crossing).

Viimeinen pitkä lenkki. Vähän kuin tuntureilla olisi juossut, lisänä horisontin lumihuippuiset vuoret.

Urheilija ja valmentaja.

Urheilija ja valmentaja.

Turistilliset kohokohdat (järjestys satunnainen):

1. Lampaan syönti. Sitä oli tarjolla kaikkialla, jopa mäkdonaldsissa. 2. Gannetit*2 =Australian suulien kolonnien bongaus molemmilla rannikoilla.

Lintuja.

Lintuja.

3. Juoksulenkillä metsän keskellä pulppuilevaan mutalätäkköön törmäys + saman lenkin näköalapaikalta 10-metrisen geysirin ihastelu (geysir sijaitsi maksullisella alueella, kuten lähes kaikki muutkin erikoisuudet). 4. Kuumissa luonnonjoissa kylpeminen ja miniputouksien alla rentoutuminen. 5. Redwood forests. 6. Huka falls + Aratiatia pato.

7. Orakei Korako - Thermal park

7. Orakei Korako – Thermal park

8. Craters of the Moon: höyryäviä monttuja. 9. One tree hill, Auckland. 10. Aucklandin keskustan pikakiertoajelu. 11. Wellingtonin päivät.

Viimeiset kylvyt ennen 12h+(6h vaihto)+12h+(2h vaihto)+3h lentoja, Hunua falls. Kyseessä EI ollut lämmin putous.

Viimeiset kylvyt ennen 12h+(6h vaihto)+12h+(2h vaihto)+3h lentoja, Hunua falls. Kyseessä EI ollut lämmin putous. Huomaa putouksen keskelle kiivennyt maorin poikanen.

Jos tämä ei riitä, etkä vielä ole näitä nähnyt, niin tässä linkkejä muiden matkassa olleiden suomalaisten blogeihin:

Minna: www.minnakauppi.com

Parjanne: anttiparjanne.blogspot.fi

Outi: outiojanen.blogspot.fi

Riina: riinakuuselo.blogspot.fi

Mäksä: tuomomakela.com

Måre: www.martenbostrom.com

Kahden vuoden päästä ehkä tuonne? - Australia ei ihan näkynyt 1500 km etäisyydeltä.

Kahden vuoden päästä ehkä tuonne? – Australia ei ihan näkynyt 1500 km etäisyydeltä.

Tervehdys toiselta puolen

Tällaista täällä toissapäivänä:

Wellington

Wellington

Tällaista täällä eilen:

Te Mata Peak

Te Mata Peak

Tällaista täällä tänään:

Cape Kidnappers

Cape Kidnappers

Hyvin menee. On kivaa. Maisemat on hienot. Juoksu on mukavaa. Maailman cup on alkanut onnistuneesti.

Tässä linkki kisojen (menneiden ja tulevien) sivuille: http://www.oceania2013.co.nz/.

Nyt kahvia ja sitten sprinttiharjoitusta.