Hiihdin tänään (7.4.2013) tutuilla Näsijärven jäillä tuulta ja tuiskua vastaan. Kummastelin mm. suomalaisia puita, jotka eivät ole parsakaalin muotoisia. Myös valkoisen alta näkyvä harmaanruskea maa oli erikoinen nähtävyys. Ilmeisesti seitsemässä viikossa tämä pääkoppa ehtii unohtaa kotinsa.
Espanjan aikakauden viisi ensimmäistä viikkoa meni osaltani suurimmalti täydellisesti suunnitelmien mukaan. Kaksi viimeistä viikkoa meni pieleen. Harakoille, hukkaan, haaskuuseen. Oli ongelmia jaksamisen kanssa. Ja kun on väsynyt, on väsynyt. Ei auta ajatella, että ei pitäisi olla väsynyt kahden kevyen päivän jälkeen.
Energia-anemia ilmeni juostessa katseen putoamisena varpaisiin, kompasteluna 2 cm korkuisiin kiviin, hengästymisenä hölkkävauhdissa ja lopulta kävelyyn vaihtamisena. Kävelyvaelluksillani puutostauti pisti pari kertaa istumaan ”ihailemaan maisemia” ja välillä ”nauttimaan auringosta” silmät kiinni. Uusia tähtikuvioitakin tuli nähtyä makuulta noustessa.
Aloitin aiemmista hemoglobiinivajeistani tuttujen oireiden perusteella rautakuurin parin päivän ihmettelyn jälkeen. Muutoin yritin tankata energiaa sängyssä makaamisella, ulkoiluilla auringossa ja syömällä hyvin. Mahdollisesti se oli sulfato ferroso, joka puri, ja sain likistettyä kunnolla kokonaiset kaksi viimeistä päivää sulilla mailla. Torstain onnistuneiden yhteislähtösuunnistusvetojen ja perjantain pitkän mäkilenkin jälkeen saatoin matkustaa hymyillen kotiin. Hymyä toivottavasti muillekin aiheuttaakseni, tässä näkemyksiäni Barbaten rannoilta ja metsistä:
Tuttua tutumpaa.
Tiettyihin (tietämättömiin) kellonaikoihin rantahiekkalenkki ei onnistunutkaan.
Perus lehmälaidun osa 1: appelsiineja välipalaksi.
Perus lehmälaidun osa 2. Onneksi lehmä oli kolugn.
Kukatkin alkoivat kukkia, lopulta.
Trafalgarin majakka naapurimäen (ei -vaaran) huipulta nähtynä.
Ja vielä: NE kalliot, taustalla Barbate.
13 päivää Huippuliigaan.
Venla Harju 