Kuinka polttaa itsensä loppuun urheilemalla – ja selvitä siitä

(Huom. Teksti saattaa sisältää pieniä määriä kärjistystä ja sarkasmia. Kuvituksena kuvia viime vuodelta.)

  1. Harjoittele hyvin. Pysy terveenä. Syö hyvin terveellisesti. Analysoi tekemisiäsi hyvin. Tee töitä urheilun eteen niin paljon kuin osaat.
  2. Näiden seurauksena: menesty paremmin kuin uskoitkaan.
  3. Ihmettele, kuinka voisit edelleen tehdä kaiken paremmin kuin ennen, jotta pärjäisit vielä paremmin, vaikka olet jo aikaisemmin pistänyt kaiken tahtosi likoon.
  4. Ajattele olevasi urheilijana roolimalli kaikille ja hymyile aina vastaantulijoille lenkillä ja urheilutapahtumissa.
  5. Ajattele, että urheilu on työsi, sillä saathan siitä jo korvauksenkin. Ja töihinhän mennään, vaikkei huvittaisi.
  6. Mene treeniin, vaikka väsyttäisi. On mahdollista, että harjoitus onnistuu väsymyksestä huolimatta. Tee näin, vaikka olisi väsyttänyt jo monta päivää, tai oikeastaan jo monta viikkoa.
  7. Tee treeni loppuun, vaikka kuinka väsyttäisi. On mahdollista, että kulku paranee harjoituksen aikana.
  8. Tee treeni loppuun, vaikka itkettäisi. Itku on vain heikon hetken merkki ja sen voi niellä moneen kertaan.
  9. Jatka tätä riittävän kauan, kunnes joku huomaa, ettei kaikki ole kunnossa.

Urheilija on vahva kaikin tavoin ja aina. Urheilija pyrkii aina vain parempaan ja parempaan. Urheilija ei luovuta. Urheilijana pystyn tekemään kaiken mitä menestymiseen vaaditaan ja vähän enemmänkin. Pystyn harjoittelemaan, jättämään rasittavat urheilun ulkopuoliset menot minimiin, syömään täsmälleen oikein, olemaan mukana talkoissa ja hymyilemään. Lisäksi pystyn siinä sivussa hieman opiskelemaan ja mahdollisesti myös pelastamaan maailman huolehtimalla epäekologisten tekojen seurauksia.

En tainnut pystyä.

20151102_125739

On kovin vaikeaa kirjoittaa mielen ongelmista, sillä tuntuu, että pelissä olen enemmän minä itse, eikä vain jalkani. Nyt koitan kuitenkin päästä omasta häpeän tunteestani oikeasti yli kertomalla vastoinkäymisestä nimeltä uupumus. Lähes kaksi vuotta olen totutellut ajatukseen, että ajoin itseni burnoutiin, poltin loppuun, sain keskivaikean masennuksen oireet ja väsyin yli väsymyksen.

Jaksamisen ja tsemppaamisen kumilanka, jota olin venyttänyt pikkuhiljaa niin kauan kuin muistan, katkesi lopulta 2014 Italian MM-kisojen jälkeen, tai oikeastaan jo keskimatkan loppulenkillä. Maalissa Katja kysyi kysymyksen, johon rehellisen vastauksen tajutessani kauhistuin, mutta samalla ehkä jo aavistuksen huojennuin, sillä ehkä tämän selvittäminen ratkaisisi minua sitä ennen jo pidemmän aikaa vaivanneet ”kummalliset” väsymykset ja heikotukset. Pari viikkoa MM-kisojen jälkeen lomailin (lomailuuni kuuluu kyllä urheilua, muttei suunnitelmallisesti) ja siitä piristyneenä teimme harjoitussuunnitelman syksyä kohti, mutta eihän se aivan riittänyt. Ensimmäisellä suunnitelman mukaisella PK-lenkillä väsyin, hyydyin ja itkin.

20151101_134201

Syksyllä 2014 hain apua toimintakykyni palauttamiseen YTHS:n kautta, ja talvella pääsin huippu-urheilua ymmärtävän psykoterapeutin asiakkaaksi. Koska psykoterapian hakeminen kestää monta kuukautta, ja tarvitsin apua mieluiten heti, sain onnekseni tukea urheiluakatemian urheilupsykologilta näille kuukausille. Pystyin suorittamaan syksyn aikana jonkin verran opintoja, vaikka keskittymisen kanssa oli normaalista poikkeavia vaikeuksia. Liikkumisen kanssa oli suuria vaikeuksia, vaikka satunnaisesti se vähän kulkikin, mutta harjoittelusta ei ollut pitkään aikaan kyse. Erityisen koville otti, kun jouduin jättämään mm. SM- ja MC-kisoja väliin. Kaikista kurjinta oli kuitenkin se, etten tuntenut minkäänlaista hyvää oloa edes niillä rauhallisilla polkulenkeillä, joilla normaalisti käyn nautiskelemassa. Pohdin tosissani koko urheilutouhun lopettamista.

Urheilupsykologin kanssaan olimme aiemmin ja nyt myöhemmin jälleen keskittyneet nimenomaan kilpailuissa menestymiseen tarvittaviin taitoihin, mutta tuona 2014 syksynä ja viime vuoden aikana psykoterapeutin kanssa keskityimme sellaisiin ajatus- ja käytösmalleihin, joiden avulla voisin voida paremmin ylipäätään. Olenkin ymmärtänyt tänä aikana paljon itselleni uusia asioita ja koen seisovani tukevammin omilla jaloillani omana itsenäni. Toki jo viime vuoden aikana sain todeta, että vahvempikin olo voi horjua, varsinkin, jos palaan käytökseni ja ajatusteni kanssa samoihin uomiin kuin aiemmin.

Vielä loppuun muistutus itselleni ja muille suorittajille: On kovin helppo katsoa harjoituspäiväkirjasta mennyttä harjoittelua ja todeta sen perusteella, että en voi olla väsynyt ja treenin on kuljettava. Paljon vaikeampaa on kuunnella väsynyttä itseään ja muuttaa suunnitelmia, sillä itsen sisällä oleva suorittaja-minä haluaisi tehdä kaiken vähintään suunnitelmien mukaan. Tottakai huippu-urheilu on välillä kovaa puurtamista, mutta siinä vaiheessa, kun yrittää vain selvitä taas yhden harjoituksen loppuun itkemättä, pitäisi niiden kuuluisten hälytyskellojen soida. Tavoitteellinen urheilija pystyy kuitenkin usein puhumaan vaikeat tilanteet itselleen parhain päin ja jatkamaan toivon kanssa elämistä. Toivomisen sijaan kehottaisin kuitenkin toimimaan siten, että vaikeasta tilanteesta päästään oikeasti eteenpäin eikä vain siirretä ongelmaa, kuten itse pitkään tein.

tiomila2015

Väitän, että urheilun suoritus- ja menestyskeskeinen ajatusmaailma altistaa uupumiselle jo sinällään, mutta pyrkimällä muokkaamaan ajatustapojani järkevämpään ja sallivampaan suuntaan, yritän hallita tämän haasteen. Tässä muutamia kohtia, joiden kehittämiseen olen asiantuntijoiden avulla viime vuoden aikana panostanut ja tulen opettelemaan todennäköisesti koko ikäni:

Stressaaminen. Saan käydä tulevan stressaavan tilanteen mielessäni läpi muutaman kerran, mutta en anna itseni lipsahdella jatkuvasti jännittämään tulevaa.

Murehtiminen. Voin käydä jälkikäteen epäonnistuneen tilanteen läpi, mutta en anna itseni jäädä rypemään virheen tai huonon treenin kauheudessa enkä ainakaan suurentele sitä. Jos sanon jotain hölmösti, kukaan muu tuskin muistaa sitä enää kohta.

Vastuuntunto. Koitan oppia, etten ole vastuussa muiden ihmisten tekemisistä, eikä minun tarvitse niitä ylettömästi ajatella. En ole vastuussa myöskään siitä, että kaikilla muilla olisi hyvä mieli ja asiat hyvin, vaikka voinkin siihen yrittää vaikuttaa.

Venlat_2015

Esimerkillisyys. Olen hyväkäytöksinen, mutta minun ei tarvitse toimia aina ja joka tilanteessa täsmälleen kultaisen käytöskirjan mukaan. Minun ei tarvitse hymyillä kaikille vastaantulijoille lenkillä, jos ei siltä tunnu. Minun ei tarvitse olla mukana kaikissa talkoissa ja tapahtumissa, vaan voin mennä niihin silloin, kun voimani riittävät. Minun ei tarvitse kirjoittaa blogitekstejä, ellen halua.

Hyväksyminen. Haluan oppia edelleen vahvemmin olemaan oma itseni ilman, että harmistun siitä. Minun ei tarvitse sanoa mitään, jos ei huvita. Jos itku meinaa nousta pintaan, se vain tarkoittaa asian merkitsevän minulle jotain, eikä sitä tarvitse hävetä.

2015, vappupiknik

Vaikka tämä kliseistä onkin, niin nyt voin jo sanoa olevani kiitollinen tästä vastoinkäymisestä, jonka avulla opin hyvin paljon itsestäni ja jonkin verran muistakin. On hyvin mahdollista, että olisin jossain vaiheessa elämääni törmännyt tähän kuitenkin, joten parempi näin aiemmin! Kiitos vielä Katjalle, joka herätti tajuamaan tilanteen vakavuuden sekä läheisille, jotka ovat kestäneet huonoimmat hetkeni ja kuunnelleet ajatuksiani, kun olen niitä halunnut selventää. Ymmärrän myös, että tämä voi tulla yllätyksenä joillekin, sillä olen ollut mukana maajoukkueen toiminnassa suurimman osan tästä ajasta, mutta pidin ja pidän sitä kuitenkin oikeana ratkaisuna. Eihän jalkavammaisiakaan tiputeta maajoukkeryhmistä ulos vamman ajaksi. 🙂 Suomipaidassa kisoja juostessani olen aina yrittänyt ja tulen yrittämään parhaani.

Sen lisäksi, etten enää halua ”salailla” tätä, julkaisen tämän tekstin toivoen, että uupumuskokemukseni kertominen auttaisi jotakuta (mahdollisesti nuorta urheilijaa, ehkä vanhempaakin) näkemään oman tilanteensa jo ennen kuin kova uupumus iskee. Sieltä on sitä vaikeampi nousta, mitä kauemmin sitkistelee. Haluan myös oikaista käsityksen siitä, että olisin treenannut liikaa ja ajautunut siksi ylikuntoon (vaikka samankaltaisia oireita toki koinkin), vaan päädyin väsymystilaan ennen kaikkea pääni sisäisten asioiden takia.

Nyt lähden tämän julkaisun myötä asteen kevyemmällä mielellä kohti kesän kisoja!

IMG_4806

JK. Osoitteesta http://worldcup2016.pl/live-center löytyy viime viikonlopun Puolan maailmancupin tuloksia. Saavutin keskimatkalta urani parhaan sijoituksen, 5. ja sprintistäkin oivan 14. sijan. Kahden viikon päästä kansainväliset kisat jatkuvat Tsekissä EM-kisoilla, mutta sitä ennen vietetään vielä kiva 10mila-viikonloppu Falunissa Punahilkkojen kanssa!

Mainokset

19 thoughts on “Kuinka polttaa itsensä loppuun urheilemalla – ja selvitä siitä

  1. reettahallila sanoo:

    Heippa Venla!
    Nyt kun uupumiskokemuksesta ja siitä toipumisesta on kulunut hetki aikaa, niin haluaisin kysyä, miten treenit ovat lähteneet kulkemaan?
    Itse olen samassa tilanteessa, missä itse olit tuolloin vuonna 2014. Kärsin syömishäiriöstä vuoden 2015 (joka meni tuloksellisesti kyllä loistavasti), sitten seurasivat mahavaivat, hengitysvaivat, uupumus. Tsemppasin ja peitin väsymyksen. Monta kuukautta. Syyskuussa 2015 huomasin etten palautunut enään kunnolla. Jatkoin tsemppaamista lukuisista vaivoista ja paskoista treeneistä huolimatta. Herätys tilanteeseen tuli 2016 toukokuussa urheiluakatemian psykologilta. Hän sanoi oikeat asiat oikeaan aikaan. Olen pahasti uupunut/ylikunnossa tai mitä termiä nyt ikinä haluaa käyttääkään.
    Olen oppinut hurjasti menneestä vuodesta. Henkinen kasvu on ollut valtavaa. Pieniä edistymisaskelia palautumisen suhteen on otettu, mutta toipuminen tuntuu olevan kovin kovin hidasta.
    Kuinka kauan sinulla meni toipumiseen ja mihin aisoihin sinä aikana keskityit? Millä sait ylläpidettyä uskoa itseesi ja paluuseen huipulle?
    Pieni ”vertaistuki” olisi tähän kohtaan enemmän kuin tervetullutta. Tiedän, että koska uuvutin kroppani aivan loppuun, kestää toipuminenkin todella kauan. Suurin haasteeni on uskoa tämän jälkeiseen paluuseen. Mielessä juoksee monia eri vaihtoehtoja ”uudesta elämästä”, vaikka rakasta huippu-urheilua ja treenaamista yli kaiken! En vain usko, että voisin realistisesti olla tästä selvittyäni enään maailman huipulla. Toisaalta, olisi kurjaa, jos urani loppuisi pahaan ylikuntoon ennen, kuin se edes kerkesi kunnolla alkamaan..
    Anyways, kiitos jo etukäteen vastauksestasi ja tsemppiä jatkoon. Kuinka kesä ja kilpailut ovat menneet kevään huippumenestyksen jälkeen?

  2. Simone sanoo:

    Hei Venla, hyvä kirjoitus! Olen pikku hiljaa huomannut miten moni loppujen lopuksi on kokenut jotain vastaavaa. Olen itsekin kokenut yliväsymyksen ja uupumisen vuoden 2011 syksyllä, jolloin hetkeksi piti stopata aivan kaikki urheilu ja kilpaileminen. Tämän sain tehtyä vasta, kun pääsin urheilulääkärin juttusille sairasteltuani flunssaa ja muuta pientä virusta puoli vuotta. Minähän en mitään muuta tehnyt kuin itkenyt tällä lääkärikäynnillä sitä kuinka älyttömän väsynyt olen kaikesta. Tämän jälkeen olen kyllä oppinut kuuntelemaan kehoani..

  3. Aleksi sanoo:

    Kiitos! Rohkeaa ja arvokasta että jaoit kokemuksen. Hankala tilanne ollut mutta kun sen käsittelee kuntoon niin vahvistuu ja kehittyy vaan. Eikä näiden tabuja pitäisi ollakaan, kohdataan ihmiset ihmisinä.

    Tsemppiä reeneihin ja mukavaa kesää:)

  4. Jarmo sanoo:

    Moron. Tekstistäsi paistaa läpi herkkyys. Voit olla nöyrä, mutta sinun ei tarvitse nöyristellä, ja sitä rataa. Oppia ikä kaikki. Yksi pieni asia yhdistää huippu-urheilijoita: lievä tai vähemmän lievä narsistinen meininki omia tekemisiä, ympäristöä ja itseä kohtaan. Sinun ja harjoittelusi ympärillä pyörivien asioiden kanssa taiteilu ei ole helppoa, mutta sen voi oppia. Ei muuta kuin hanaa vaan tuleviin koitoksiin, vaikka irvissä hampain! Niin, ja tulet vielä nauramaan kokemuksellesi ellet ole jo sitä tehnyt. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

  5. Suvi sanoo:

    Kiitos Venla hienosta ja rohkeasta kirjoituksesta! Hienoa, että näistä asioista puhutaan ääneen. Itselläni vähän samansuuntaisia kokemuksia vaikken huippu-urheilija olekaan. Näistä olisi hyvä puhua nuorten urheilijoiden kanssa ajoissa. Miksei kaikkienkin tavoitteelisesti elävien nuorten kanssa, koska nyky-yhteiskunta vaatii meiltä niin paljon ja saatetaan unohtaa itselleen eläminen, kun pidetään ”monta rautaa tulessa” yhtäaikaa. Voimia sinulle Venla ja tsemppiä kisoihin!

    • Venla Harju sanoo:

      Kiitos! ”Itselleen eläminen” niin, että huomioi kuitenkin lähimmäistenkin tarpeet olisi kyllä hyvä muistaa mahdollisimman usein. Tavoitteellisuus on hyvä asia, mutta ei sekään äärimmäisyyksiin vietynä.

  6. Aapo sanoo:

    Kiitos kiitos kiitos Venla kun tuot näitä asioita esiin. Voin samaistua todella moneen asiaan, joiden kanssa olen paininut jo piiiitkään. Näistä saan lisää vinkkejä mielen työstämiseen ja helpottaa tietää, etten ole ainut näiden asioiden kanssa. Sitä kun on niin oppinut esittämään aina vahvaa ja että hyvin menisi vaikka ei oikeasti menisikään. Aitous helpottaa ja on sallittua!

  7. sallatalvikki sanoo:

    Hei Venla, kiitos kirjoituksestasi. Oli helpottavaa lukea jonkun samankaltaisista kokemuksista. Opiskelen itse tanssijaksi, ja niin moni kuvaamasi asia on itsellenikin tuttu. Oma uupumus ja levon tarve on niin vaikea hyväksyä, sitä tuntee itsensä niin heikoksi tapaukseksi ja miettii, miksei minun kehoni ja pääni kestä, kun muidenkin näyttää kestävän. Ja sitten sitä vain nielee itkua ja jatkaa treenaamista, koska tosiaan, voihan hyvin olla että viiden minuutin, vartin tai tunnin päästä ei tunnu enää ihan yhtä pahalta. Ehkä paradoksaalisesti sain kirjoituksestasi voimaa olla pärjäämättä – sallia itseni olla myös heikko ja levon tarpeessa. Haluaisin uskoa, että se on oikeasti vahvuutta.

    • Venla Harju sanoo:

      Hienoa kuulla! On todellakin vahvuutta sallia itselleen lepoa silloin kun sitä tuntee tarvitsevansa. Muiden tekemisiin on niin helppo verrata, vaikka oikeasti emme voi tietää, vaikka toinen tuntisi samalla tavalla katsoessaan sinun tekemisiäsi.

  8. Timo sanoo:

    Kiitos Venla hyvästä kirjoituksesta. Nuoren huipulle tähtäävän ja täydellisyyttä kaiklla elämänaloilla tavoittelevan kestävyysurheilijatytön isänä olen todella kiitollinen siitä, että kerroit kokemuksistasi. Menestystä ja onnellisuutta sinulle!

    • Venla Harju sanoo:

      Kiitos! Armollisuus itseä kohtaan tulee ehkä vasta omien kokemusten myötä, mutta sitä voi silti ja kannattaakin yrittää oppia muiden esimerkeistä jo aiemmin. Tsemppiä teille!

  9. Isä sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta. Tyttärelläni on myös masennus oireita ja oli silmiä avaavaa lukea vastaavasta tilanteesta. Hyvää jatkoa!

  10. Satu sanoo:

    Venla, hieno kirjoitus! Upeaa rohkeutta kuvata tällaista vaiettuakin asiaa. Uskon, että esimerkkisi auttaa muita ja tarjoaa oivalluksia niin urheilijoille kuin tavallisille arjen sankareille. Tsemppiä tulevaan!

  11. Maikkis sanoo:

    Mainio kirjoitus, joka varmasti koskettaa monta läheltä ja syvää. Ei mitään syytä salata asiaa, joka on kuitenkin aika lailla monen huippu-urheilijan ongelma ja hienoa, että asiat ovat menneet nyt oikeaan suuntaan.

    • Venla Harju sanoo:

      Kiitos. Vaikka nämä asiat monia koskettavatkin, harmillisen vähän niistä julkisesti puhutaan. Toivottavasti tulevaisuudessa useammat urheilijat osaisivat ottaa mieltä askarruttavat (eikä vain kroppaa koskevat) asiat puheeksi, ainakin läheistensä kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s