Puh puh

Tänään luin Aamulehdestä tulleeni valituksi Tampereen parhaiden urheilijoiden listalla neljänneksi. Todella hienoa! Kiitos siis suunnistusta arvostaville toimittajille äänistä. 🙂 Mäksähän saavutti Varsinais-Suomen vastaavalla listalla sijan kuusi.

Viikon päästä lähtee lento kauas, todella kauas. Puhkun intoa (puh puh). Kasasin jo pakattavat kengätkin valmiiksi. Matkaoppaita on lainattu ja karttoja netistä tutkittu.

Inovit

Nämä tulevat mukaan (alhaalta ylös): chillailuun, kovapohjaiseen sprinttiin, puistosprinttiin, dyynimaastoihin, muihin metsiin, sateiden varalle.

Vielä pitää puhkua läpi yksi tentti tänään illalla, sitten olen opiskellut oman osuuteni tältä vuodelta. Keväällä en aio kovin montaa pistettä haalia. Ennen joulua (ja siis ennen MATKAA) on muutenkin kivasti puhistavaa: kuusenmyyntiä, Bondia ja kauneimpia joululauluja. Lisäksi kokonaisvaltaista innostustani nosti onnistunut ratatreeni tiistailta, sillä pyramidivetojen (200-800 metrisiä) yhteisaika parani roimasti kahdesta edellisestä vastaavasta treenistä.

Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti!

t. Iloinen Venla